perjantai 28. tammikuuta 2011

Töiden aloittelua


Isompien oppilaiden töissä ei mitään kovin mielenkiintoista esiteltävää. Oppilaista usein kaavan piirtäminen ja kankaiden leikkaaminen on kaikista kurjin vaihe. Niin varmaan on useimmista kotona ompelua harrastavistakin. Kuitenkin koulussa on hyvää se, että on isot pöydät, eikä tarvitse leikata esim. ruokapöydällä tai lattialla niinkuin usein kotona. Pöytämme ovat levitettynä 120X90cm ja niitä on yhdeksän ja tämän lisäksi on vielä leikkuupöytä. Joskus joudutaan silti siirtämään ompelukoneet lattialle ja käyttämään ompelukoneiden pöytiäkin jos on pöytätilasta puute.  Nyt siis vaan tehdään tätä vähän tylsää ja pitkää pinnaa vaativaa työtä kunnes päästään ompelemaan. Vähän vaativammat ompelutyöt ovat silti oppimisen kannalta hyviä koska niissä opitaan paljon ja ennenkaikkea tekemään ! Ja monenlaista aina suunnittelusta ja ongelmanratkaisusta, mallin valitsemisesta ja muuttamisesta eri työvaiheiden kautta valmiiseen työhön. 
Yhdeksäsluokkalaiset ovat siis vasta nyt kolmen kouluviikon jälkeen  vasta pääsemässä kunnolla työn touhuun kaavojen piirtämisen ja kankaiden hankkimisen jälkeen. Alkuvalmistelut kannattaa tehdä huolella, jotta ompelu sujuisi helposti. Saumanvarojen piirtämisen jälkeen kappaleet leikataan.
                   
             Tässä leikataan kaulukseen silittämällä kiinnitettävä tukikangas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti