keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Sydämiä ja pärekoritalkoot


 Kahdeksasluokkalaisten sydänprojekti etenee. Marja tekee sydänaiheisen ikkunakoristeen, johon tulee paljeteilla koristeltuja kirjottuja villasydämiä lankaketjuun. Sydämistä tulee erikokoisia. Työ on aika hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa, mutta vaikuttaa lupaavalta.



Elina sai tänään tikatuksi vauvanpeittonsa, joiden yhdessä kankaassa on sydämiä. Tikkaus koneella tilkku- ja taustakankaan ja vanun läpi oli haasteellista mutta onnistui hyvin.


Seuraavissa kuvissa koripunonnan eri vaiheita 7-luokan tunnilta.







Teimme tänään seiskaluokkalaisten kanssa "päre"korit. Pärekori on käsityötuote, jota myydään Porin torilla varmaan joka päivä. Täällä on myös sananlasku, joka menee jotenkin, että "Ku tulet Porrii su pistetää pärekorrii ja veretää pitki Pori torrii". Korit tehtiin rautakauppojen ylijäämätapeteista, joista teimme "päreet" jo ennen syyslomaa. Tänään oli sitten kolmen tunnin tiukka vääntö kun kymmenen tapettipärettä väännettiin pärekorin muotoon. Lähes kaikki korit tulivat valmiiksi ja muutamat oppilaat alkoivat jo tehdä toista. Tämä työ ei tullut maksamaan senttiäkään, Ja tuli jätteille käyttöä. Kiva työ, mutta haasteellinen! Työ herätti myös keskustelua siitä, miten taitavia pärekorien tekijät ovat kun osaavat huomattavasti tapettia jäykemmästä materiaalista tehdä koreja. Korin punottuaan jokainen kyllä ymmärtää miksi korit maksavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti